Parempia päätöksiä kolmen kysymyksen avulla

Päivi_Heikinheimo

Milloin teit viimeksi hyvän päätöksen? Saanko arvata: muutama hetki sitten. Miten voin sen tietää? Taustalla on tutkijoiden tulos siitä, että jokainen meistä tekee jatkuvasti päätöksiä, peräti 30 000 – 60 000 joka ainoa päivä. Joku niistä osui varmaankin viime hetkiin.

Entä miksi arvelen päätöksesi olleen hyvä? Päätöksistämme valtaosan – useimpien asiantuntija-arvioiden mukaan 90–95 prosenttia – teemme tiedostamattomasti, kuin automaattiohjauksella. Ne ovat usein hyviä päätöksiä, koska ne perustuvat aikaisempiin kokemuksiin ja toistoihin. Valinnoissamme heijastuvat myös mielemme pohjalla olevat tavoitteemme ja arvomme, eli nuo päätökset ovat hyviä omien kriteeriemme pohjalta arvioituina.

Mutta monien päätösten tekoon tarvitaan myös tietoista mieltämme. Kun toimimme työssä, kasvatamme yritystämme ja haluamme menestyä omalla sarallamme kohtaamme asioita ja tilanteita, jotka vaativat meiltä paljon harkintaa. Liiketoimintaan liittyvät ratkaisut eivät ole helppoja. Usein käy niin, että ajatuksemme alkavat kiertää kehää ja jäämme jumiin joihinkin ratkaisemattomilta tuntuviin kohtiin. Kuitenkin näitä isompiakin päätöksiä on pakko tehdä. Mikä neuvoksi?

Päätöksenteon prosessia voi tehostaa sillä, että ”paaluttaa” ajatustyötä muutaman kysymyksen avulla. Yrittäjälle erityisen oleellisia ovat seuraavat kolme kysymystä.

Miksi teen tämän päätöksen? Ensimmäinen, ja tärkein, kysymys on: miksi teen tämän päätöksen? Mitä haluan sillä saavuttaa? Miten päätös tukee yritykseni vision saavuttamista ja strategian toteutumista? Loppujen lopuksi, yrityksessähän ei pitäisi mitään muuta tehdäkään. Päätökset heijastavat aina tekijöidensä arvomaailmaa. Yrityksen päätösten tulee aina tavalla tai toisella tuoda hyötyä asiakkaalle. Vastuullisuus on toinen esimerkki tärkeästä perusteesta. On myös hyvä miettiä rehellisesti, onko tekemässä tiettyä päätöstä vain siksi, että muut tekevät samoin. Tai siksi, ettei itse uskalla muuttaa tuttua ja turvallista vanhaa toimintamallia, vaikka aavistaa, että syytä olisikin.

Mille perustan valintani? Toinen kysymys on: miten teen päätöksen, mille perustan valintani? Kokeneiden päätöksentekijöiden ohje tähän on, että kannattaa olla systemaattinen. Kun ongelma tai mahdollisuus on määritelty, tunnistetaan erilaiset päätösvaihtoehdot. Tämän jälkeen ne arvioidaan ennalta asetettujen kriteerien pohjalta. Arvioinnissa tulee käyttää tietoa, kokemuksia ja dataa niin paljon kuin suinkin on mahdollista. Intuitiolla on tärkeä rooli erityisesti silloin kun on kyseessä ennalta tuntematon tai hyvin monimutkainen asiakokonaisuus. Miten-kysymykseen vastattaessa on siis olennaista, ettei hypätä johtopäätöksiin liian aikaisin, vaan edetään vaihe vaiheelta.

Keitä minun tulisi ottaa mukaan päätöksentekoprosessiin? Kolmas kysymys on: kuka tai keitä minun tulisi ottaa mukaan päätöksentekoprosessiin? Selkeää on, että vain yrittäjä itse voi tehdä lopullisen päätöksen. Kuitenkin on erittäin viisasta hankkia näkemyksiä eri tahoilta. Eri ihmiset näkevät asiat aina jossain määrin eri tavoin. Päätöksen laatu paranee poikkeuksetta, kun valintatilannetta tarkastellaan eri näkökulmista. Useat yritykset ottavat ulkoisiakin sidosryhmiä mukaan strategiaprosessiinsa omien työntekijöidensä lisäksi. Näin sitoutetaan eri tahoja yrityksen toimintaan samalla kun saadaan hyviä näkemyksiä tuloksellisen toiminnan rakentamiseen.

Kysymykset pitävät ajatusprosessin oikealla tiellä ja auttavat eteenpäin. Ne varmistavat, että päätös on niin hyvä kuin se voi olla – tulevaisuuden tilanteitahan emme kukaan voi kuitenkaan ennustaa. Päätös ei ole koskaan väärä, jos se on tehty hyvän prosessin pohjalta.

Palataanpa vielä noihin alussa mainittuihin tiedostamatta tekemiimme päätöksiin. Nehän pelastavat arkemme. Niiden ansiosta meille jää aikaa uppoutua paljon harkintaa vaativiin isompiin päätöksiin. Mutta vaarana on, että ajatteluumme syntyy aikojen kuluessa erilaisia vinoumia ja alamme toimia huomaamattamme ei-toivotulla tavalla. Niinpä meidän tottumuksemme pitäisi myös välillä ”kalibroida” – ja apuna voi käyttää tuota samaa kysymyspatteristoa.

Päivi Heikinheimo, yrityskummi

Kirjoittaja on yrityskummi, joka on julkaissut kirjan Päätöksen juoni (Alma Talent 2021). Hän julkaisee myös podcastia Päätäoikein.

paivi.heikinheimo(at)keyconsulting.fi

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA