Kun aika on luopua

Yrityskummit, kuv Kuntatalolla 28.3.2012, Tapani Hirvonen

”Sukupolvenvaihdos, yrityskauppa, lahjanluonteinen kauppa, osakekauppa, MBO- kauppa, liiketoimintakauppa, EBO- kauppa, lahjoitus, osakeanti, spin-off -kauppa…”

Kaikki sanoja, jotka liittyvät yrityksen omistusjärjestelyihin, osa yrityskauppoihin, osa sukupolvenvaihdoksiin ja osa molempiin.

Eipä siis ihme, jos tämän asian kanssa ensimmäistä kertaa ollessa tekemisissä on pää pyörällä. Ehkäpä olet ollut mukana jonkin pankin tai kehittämisyhtiön järjestämässä Omistajanvaihdos teema-illassa jossa suurin osa illan aikana saadusta tiedosta on mennyt ns. hilseen yli. Etenkin lakitekstit osaavat olla monimutkaisia ja ne eivät ihan ensi kuulemalla aukea.

Pääasia kuitenkin on se, että olet alkanut kerätä tietoa yrityksen omistusjärjestelyyn liittyvistä asioista. Se on hyvä alku sille, että joskus tilanne voi konkretisoitua. Ehkäpä aviopuoliso, rahoittajapankki, yrittäjäystävät, lapset tai joku muu sidosryhmä ovat jo osoittaneet huolensa asiasta.

Mikäli sinulla on työntekijöitä, niin myös he ovat huomanneet ikääntymistäsi ja pohtivat asiaa omista lähtökohdistaan. Esimerkiksi työporukoissa toimiva nuori mies, joka juuri on mennyt avioliittoon, miettii uskaltaako ottaa pankkilainan talon ostoa varten, kun työpaikan tulevaisuus on epäselvä.

Sanalla sanoen sinun päätöksesi vaikuttavat monen ihmisen elämään. Siispä miettiessäsi omistajanvaihdosta yrityksessäsi, niin aloita se ajoissa! Muista, että perheen sisäinen SPV ja taas vuorostaan yrityskauppa poikkeavat monella tavalla juridisesti ja verotuksellisesti toisistaan, vaikka molemmissa tapauksissa yritysjärjestelyitä tehdäänkin. Ja mikseipä ne työntekijätkin voisivat olla potentiaalisia yrityksesi ostajia, jos ei muita löydy. Tällöin puhutaan henkilöstöomistuksesta eli ns. EBO- kaupasta, jotka pikkuhiljaa alkavat yleistyä Suomessakin. Esim. USA:ssa EBO- kaupat ovat yleisiä ja niille on mm. ihan omat rahoitusjärjestelyt.

Jos taas olet siinä onnellisessa asemassa, että perheestäsi löytyy yritykselle jatkaja, niin onnittelen. Totuus nimittäin on, että vain neljännes omistajanvaihdoksista tapahtuu perheen sisällä, valitettavasti.

Mutta jos olet tässä tilanteessa, niin muista keskustella asiasta kaikkien asianomistajien – perillisten – kesken. Hyvä idea on koota koko perhe koolle ja puida asiaa yhdessä. Tällöin on syytä, että joku ulkopuolinen yrityksen tunteva henkilö, vaikkapa tuttu yrityskummi, on mukana tilaisuudessa.

Joskus minulta kysytään, miten pitkään yrityksen myymisessä menee. Olen usein vastannut, että se on normaali odotusaika eli yhdeksän kuukautta, joten harvoinpa asiat nopeasti etenevät. Toki on poikkeuksiakin. Mutta se perheen sisäinen SPV onkin sitten kimurantimpi juttu, sen lopulliseen toteutukseen voi kulua vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Jollei sitten tee niin kuin eräs yrittäjä, jolla oli kolme poikaa. Hän kutsui minut ja perilliset sekä heidän vaimonsa yhteiseen palaveriin. Siellä hän itsevaltiaasti ilmoitti päättäneensä yrityksen osakekannan siirrosta pojilleen tarkan suunnitelman mukaisesti. Järjestelyn ehtona oli, että pojat tekevät nykyisten tai tulevien vaimojensa kanssa tiukan avioehdon niin ettei näillä ole mitään omistusoikeutta eikä hallintaoikeutta yhtiön omaisuuteen. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Kylläpä oli vaimojen posket punaisena, mutta SPV: n suunnitelma oli täten kiveen hakattu ja sillä mentiin.

Onnistunut omistajanvaihdos edellyttää siis valmistautumista ja moni yrityksestään luopuva yrittäjä on kokenut yrityskummin kanssa käytävät keskustelut tärkeiksi prosessin käynnistymiselle. Kun asiat, termit ja työkalut on kartoitettu yrityskummin kanssa, niin sen jälkeen on huomattavasti helpompi lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan omistajanvaihdosta asiantuntijoiden opastuksella.

Tapani Hirvonen, yrityskummi

Kirjoittaja on yrityskummi, joka työelämässään on ollut mukana toteuttamassa satoja yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia.

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA