Mitä tehdä kun maksuvaikeudet yllättävät

Jarmo_Kuntonen

Moni yrittäjä on aikoinaan perustanut yrityksensä oman elämänsä menojen kattamiseen.  Rahaa on käytetty ruokaan, perheeseen, asumiseen ja vapaa-aikaan. Liian usein kuitenkin törmätään siihen tilanteeseen, että yritystoiminnan mahdollistama tulovirta ei riitä kaikkeen. Tästä seuraa hyvin tavanomainen negatiivinen kierre, joka johtaa maksuvaikeuksiin.

Yrityksen kaikki laskut on tietenkin maksettava maksuehtojen puitteissa. Joskus voi kuitenkin tulla tilanteita, että sisään tuleva raha viivästyy ja aiheuttaa maksuvaikeuksia. Toiminnan kausiluonteisuus, vajaakapasiteetillä pyöriminen tai tappiollisuus ovat tavanomaisia syitä maksuvaikeuksien takana. Harvemmin ongelmat syntyvät yllättäen ja yhdestä syystä. Useimmiten yksi ongelma johtaa toiseen ja hiljalleen yrittäjälle keräytyy ongelmavyyhti, josta todellisen syyn löytäminen ja etenkin sen myöntäminen on vaikeaa. Siksi lääkkeetkin vaikuttavat siihen useimmiten hitaasti. Eivätkä kaikki keinot ole kaikille soveltuvia.

Maksuvaikeuksien ennaltaehkäisy edellyttää kulukuria. Sanonta ” ei ne suuret tulot vaan pienet menot” on hyvä muistisääntö. Kun rahaa on käytettävissä vähemmän, niin tinkiminen ostotilanteessa ja edullisimman vaihtoehdon etsiminen auttavat jo eteenpäin. Ostovaiheessa maksuajasta sopiminen onnistuu helpoiten ilman lisäkustannuksia.         

Maksuvaikeuksien tullessa on tärkeää sopia maksujärjestelyistä velkojien kanssa, sillä useimmat velkojat voivat joustaa maksuaikatauluissa. Myös verottajan kanssa sopiminen onnistuu. Maksujärjestelyjä sopiessa on hyvä rajata velkojien määrä pieneksi, jotta korkokulujen ja viivästymismaksujen määrä ei moninkertaistu. Satunnaiset maksujärjestelyt eivät nosta kustannuksia, vaan paremminkin parantavat luotettavuutta maksajana. Satunnaiset lykkäykset eivät aina nosta kustannuksia, mutta jatkuvat maksujärjestelyt näkyvät hinnoissa tai kuluina.

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että maksuaikatauluista tulee sopia heti maksuvaikeuksien synnyttyä, jotta tilanne ei pahene entisestään. Sen johdosta älä odota, että maksuvalmius kriisiytyy, vaan hae apua heti kun näet ettet selviydy lyhyen ajan maksuvaikeuksista. Apua löytyy esimerkiksi Yrittäjän talousavusta, velkaneuvonnasta, kuntien yrityspalveluista ja yrityskummeilta.

Maksuaikataulujen sopimisen lisäksi jokainen yrittäjä voi tehdä omia säästötoimia esim. materiaalikiertoa tehostamalla, tarpeettoman omaisuuden myynnillä, kapasiteetin sopeuttamistoimilla (lomautuksilla), saamisten sisääntuloa ja omaa laskutusta nopeuttamalla, omia maksuehtoja kiristämällä. Nämä toimet ovat hitaanpuoleisia, mutta auttavat talouden hallinnassa.

Maksuvaikeuksista ei kuitenkaan pääse eroon pikavipeillä, vaan ne useimmiten pahentavat tilannetta. Velkarahoituksen vaihtoehdoista yksinkertaisin on pyytää lisää maksuaikaa. Lainoitukseen liittyy aina sopimista vakuudesta, korosta ja takaisinmaksuajasta. Varsinaisen pankkilainan lisäksi kysymykseen voi tulla esimerkiksi saamisten myynti osamaksurahoituksella. Omistajien tai sijoittajien sijoitus yritykseen on tietenkin yksi vaihtoehto. Omistajien ja sijoittajien tavoitteena on saada yhtiöstä osinkoa, joka on myös kustannus. Ulkopuolisten sijoittajien hankkimiseen liittyy usein palkkioita ja hallinnon kustannusten kasvua. Hyvä on myös muistaa, että terve yritystoiminta perustuu kasvuun ja kasvun tuntomerkkinä ovat investoinnit. Investointi on panostus tulevaan tuotantoon. Täytyy kuitenkin huomioida, että ei ole yhtä viisautta, jolla yritystä johdetaan. Jokainen yritys on yksilöllinen ja yleispätevää ohjetta ei voi antaa.

Me yrityskummit tarjoamme osaamistamme ja kokemustamme maksuttomasti mikro-ja pk-yritysten liiketoiminnan haasteiden ratkaisemiseksi. Mikäli sinusta tuntuu, että haluaisit keskustella oman yrityksesi kehittämiseen liittyvistä asioista jonkun kanssa, niin hae itsellesi yrityskummia – vaikka heti verkkosivultamme.

Jarmo Kuntonen, yrityskummi, Suomen Yrityskummit ry:n hallituksen jäsen

jarmo.kuntonen(at)yrityskummit.fi

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA