Pirkanmaan muotoisen pilven alla – paikallinen tukipalvelu auttaa

Yrityskummit, kuv Kuntatalolla 28.3.2012, Harri Meller

Pirkanmaan Yrityskummit ry ja Pirkanmaan Yrittäjät ry ovat tehneet jo vuosia yhteistyötä yhteisten asiakkaidensa eteen. Jokaisella yrityksellä on oma itsenäinen toimintamallinsa ja tapa toimia omilla haastavilla markkinoillaan. Tästä johtuen jokainen yritys on myös erilaisessa tilanteessa. Taloudellisesti tarkasteltuna osalla yrityksiä toiminta on hyvällä tai jopa erittäin hyvällä tasolla. Yritysten joukkoon mahtuu kuitenkin myös lukuisa määrä sellaisia yrityksiä, jotka ovat joutuneet omista tai itsestään riippumattomista syistä eriasteisiin maksu- ja talousvaikeuksiin. Nämäkin vaikeudet jakautuvat hyvin erityyppisiin vaiheisiin.

Yrityksille ja yrittäjille on tarjolla paljon erilaista asiantuntevaa tukea, neuvontaa ja valmennusta. Sen oikean avun löytyminen on kuitenkin osoittautunut yrittäjille haastavaksi, varsinkin kun kyseessä on ns. ”monivammainen” yritys eli tukea tarvitaan usealta eri toimijalta. Tukea on tarjolla niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, maksutonta ja maksullista. Palvelun tarjoajilta on kuitenkin puuttunut ”kasvot”. Yrittäjä on joutunut varsinkin kriisitilanteissa etsimään apua useilta palveluntarjoajilta. Yrittäjien tukipalvelusta on puuttunut ns. yhden luukun palvelu tukihenkilöineen.

Elinkaaren eri vaiheissa olevien yritysten haasteet ovat moninaiset. Alkavien yrittäjien kohdalla tärkeimmiksi haasteiksi muodostuvat yrittäjyys itsessään, vastuu liiketoiminnasta, kokemattomuus, toiminnan rahoitus ja asiakkuudet. Pidempään toimineiden yritysten haasteina ovat yrittäjän jaksaminen ja sairaudet sekä niiden myötä sosiaaliturva, talousvaikeudet ja huoli tulevaisuudesta. Myös yritystoimintaan liittyvän lainsäädännön heikko tuntemus, henkilöstöhallinto, myynti ja markkinointi, rahoitus, kasvunhallinta ja omistajanvaihdokseen liittyvät kysymykset ja riskit ovat pinnalla.

Edellä kuvatun selkeän tarpeen perusteella perustimme Pirkanmaalle vuonna 2016 paikallisen yrittäjien tukipalvelun, jossa lähtökohtana on asiakkaan yhteydenottokynnyksen mataluus ja helppous, koska kysymys on lähes aina arkaluontoisesta asiasta, pelosta ja epäonnistumisen tunteesta. Toiminnan täytyy olla myös luottamusta herättävä. Kun yrittäjä havaitsee toiminnassaan häiriöitä, hänen tehtävänään on ainoastaan ottaa yhteyttä.

Verkosto

Yrityskummit tarvitsevat ympärilleen laajan ja monipuolisen verkoston tukipalvelun toiminnan varmistamiseksi sekä luotettavan ja asiantuntevan palvelun tarjoamiseksi talousvaikeuksiin joutuneille yrityksille. Kaikki verkostoon kutsutut toimijat luovat yhdessä sellaisen kokonaisuuden, joka laajuudessaan vastaa niitä elementtejä, joita tarvitaan palvelun tuottamiseen.

Kaikkien toimijoiden lähtökohtana oli vapaaehtoisuus ja maksuton palvelu. Yksi tärkeimmistä asioista verkostoon valittujen kohdalla oli ”kasvojen” eli pysyvän yhteyshenkilön nimeäminen. Verkoston tehtävänä on kokonaisuudessaan auttaa vaikeuksiin joutunutta yrittäjää myös ohjaamalla hänet ”Acutan” kautta yrityskummeille ja sen kautta oikean asiantuntijaan luokse.

Koulutus

Toimintamme tavoitteena on jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ollut pk-yritysten ja yrittäjien henkilökohtainen auttaminen niin kasvun tiellä, kuin vaikeissakin tilanteissa. Koska toiminnassamme on vuosittain mukana yli 700 pirkanmaalaista yritystä, on selvää, että siitä työstä selviäminen vapaaehtoisvoimin vaatii laajaa ja asiantuntevaa verkostoa sekä kummitoimintaa tukevaa, asiakastarpeista rakennettua koulutusta.

Nyt Pirkanmaalla on toteutettu yhteistyössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa kolme lähes vuoden kestävää YNEAT-koulutusta (Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto), jotka räätälöitiin kummitoimintaan ja tukipalveluun sopivaksi. Yli 60 yrityskummia on jo tutkinnon suorittanut. Viimeinen YNEAT-koulutus päättyy syksyllä 2022 ja silloin tutkinnon suorittaneita on lähes 90 eli puolet alueemme jäsenistöstä.

Koulutuksen tarkoituksena on kummien yhteisöllisyyden lisääminen ja verkostoituminen, asiakastarpeiden syvällinen ymmärtäminen ja omien osaamisalueiden vahvistaminen.

YNEAT-tutkinnon suorittaneista reilut kaksikymmentä henkilöä aloitti alkuvuodesta syventävän valmennuksen, joka keskittyi asiakaskokemuksen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun.

Toimintamalli

Tukipalvelun perusajatuksena on henkilökohtainen tapaaminen kriisiin joutuneen yrittäjän kanssa ja tukihenkilön tehtävä on ohjata yrittäjä tarpeen mukaisten toimijoiden autettavaksi. Joissakin poikkeustapauksissa tapauksia voidaan hoitaa myös puhelimitse, mikäli tilanne on siten hoidettavissa.

  1. Tunnistaminen (henkilökohtainen tapaaminen, yritysklinikka) tunnistetaan yrittäjän haasteet ja ongelmat sekä niiden laajuus
  2. Palvelu (henkilökohtainen tapaaminen, yritysklinikka) tehdään riittävä analyysi yrittäjän tilanteesta ja tarjotaan henkilökohtaista tukea
  3. Ohjaus (yrityskummi ja verkosto) tukihenkilön avulla tarjotaan verkostosta oikeaa palvelua
  4. Tiedonjako varmistetaan verkostossa toimivien keskinäinen tiedonjako sekä ajantasaisen tiedon ylläpito tukihenkilöille

Yrittäjän tukipalvelu on nyt mallina osana kansainvälistä Early Warning-toimintaa, sekä paikallisena ohjeistuksena Yrittäjän talousapu-konseptille.

Tuliko palvelu tarpeeseen….

”Pirkanmaan muotoisen pilven alla” tukipalvelun suunnittelu- ja kehitysvaiheessa lähes 200 yrittäjää sai puhelimitse neuvontaa ja noin 150 yrittäjää henkilökohtaista tukea. Jokaisena työpäivänä teemme lähes 40 tuntia vapaaehtoista työtä yrittäjiemme toiminnan kehittämiseksi.

Harri Meller, yrityskummi, Suomen Yrityskummit ry:n hallituksen jäsen

harri.meller(at)yrityskummit.fi

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA