Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Aarnio_Maija

Kävin jokin aika sitten mielenkiintoisen keskustelun toiminnastamme ja sen nimestä. Tuore yrityskummi kysyi minulta, että ”mitä voin sanoa tekeväni, kun en voi yrityskummitella”? Kummittelenko sitten vaan?”

Sanojen kanssa päivätyössäni pörräilevänä totean, että mentorointi on tietysti se oikea verbi, mutta koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, en pistä pahakseni sitä kummitteluakaan – koska voihan se välillä jopa olla sitä; ajatus jonkun asian tekemisestä kummittelee takaraivossa ja toinen ihminen voi auttaa sitä ajatusta konkretisoitumaan. Itselleni sana ”kummitteleminen” kuulostaa jopa mukavan humoristiseltakin ja piirtää kuvaa rennommasta ja vapaammasta, ei niin aikatauluihin sidotusta lähestymistavasta.

Ymmärrän kuitenkin hyvin myös sen näkökulman, että sanana kummittelu voi olla harhaan johtavaa ja antaa liian kevyen kuvan tästä vastuullisesta tehtävästämme sekä ammattimaisesta toiminnastamme. Onkin hyvä muistaa, että raportoimme toiminnastamme mm. tuntimääriä, asiakas – ja jäsentyytyväisyyttä, tapahtumiemme onnistumisia sekä yrityskummialueiden toimintoja eteenpäin niille tahoille, jotka toimintaamme rahoittavat, sekä myös omille yrityskummeillemme, joita luonnollisesti kiinnostaa toimintamme vaikuttavuus ja onnistuminen. Kaikkein tärkeimpänä ryhmänä tietysti asiakkaamme eli yrittäjät, joille Suomen Yrityskummit ry edustaa tiettyä laatua ja toiminnan tasoa. Tästä meillä ei ole varaa tinkiä eikä antaa turhien mielikuvien pilata pääasiaa.

Jos saisin itsevaltiaana päättää, niin yrityskummit olisivat yrittäjien tukihenkilöitä, vaikkapa ”tukkeja” mielummin kuin kummeja. Uudelle nimelle olisi helpompi myös luoda mielikuva kuin jo vakiintuneelle käsitteelle. Veikkaanpa, että suurin osa lukijoista tuli viimeistään tässä kohdassa miettineeksi uskonnollista kummikäsitettä tai sijoittajaa; kummia, joka ottaa yrityksen taloudellisesti siipiensä suojaan. Tästä ei yrityskummiudessa kuitenkaan ole kysymys ja vaikka jo 25 vuoden ajan olemme tehneet työtä tunnettuuden eteen, ei yrityskummitoimintaa silti yleisesti tunnisteta. Johtunee ehkä myös siitä, että ulkopuolisella rahoituksella toimivalla vapaaehtoisorganisaatiolla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa Hesarin etusivun mainosta – tai minkään muunkaan sivun, ainakaan kovin säännöllisesti.

Olipa termi sitten mikä tahansa, yrityskummien toiminnan ytimessä on yrittäjän onnistuminen. Kaikilla, tarkkojen kriteerien mukaan valituilla yrityskummeilla, on valtavat määrät kokemusta ja tätä osaamista he haluavat käyttää yrittäjien hyväksi. Koska yrityskummi ei itse taloudellisesti hyödy toiminnasta, jää yrityskummin vapaaehtoistyön motivaatioksi vilpitön auttamisen halu sekä myös uuden oppiminen, sillä kohtaamisissa oppiminen on aina molemminpuoleista.

Yrittäjissä on paljon erilaisia toimijoita, mutta aika usein yrityskummi törmää kahteen asiaan: yrittäjän fokuksen hajaantuminen ja yletön haaveilu, tai sitten päinvastaisesti liika arkuus ja varovaisuus.  Yrityskummilta vaaditaan aika paljon kokemusta, pelisilmää ja rohkeuttakin tuoda esille epäkohtia, ja tämä onkin mielestäni toiminnan tärkein osuus. Koska yrityskummilla ei itsellään ole yrittäjään nähden taloudellisia intressejä eikä myöskään irtisanomisaikaa, voi yrityskummi puhua hyvinkin vapaasti. Aina ei yrittäjä puheesta pidä, mutta rehellisyys ja avoimuus ovat kuitenkin toiminnan avainasemassa. Hyvä on muistaa, että yrittäjä tekee kuitenkin aina päätökset itse ja yrityskummi on vain ajatusten pallotteluseinä.

Auttamisen ilo on yrityskummin sydämen asia, kutsuttiinpa tekemistä sitten millä nimellä tahansa.

Maija Aarnio, yrityskummi

Kirjoittaja on yrityskummi ja yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja.

maija.aarnio(at)yrityskummit.fi

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA