suomitoimii: Yrityskummi antaa hyviä kysymyksiä ja vinkkejä täysin alan ulkopuolelta

Jouni_Ortju_&_Kirsi_Sinda

Kuopiolainen koirakylpyläyrittäjä Kirsi Sinda otti vuosi sitten yhteyttä yrityskummeihin ja hän sai yrityskummikseen Jouni Ortjun. Kirsin yritystoiminta kuuluu hyvin kapeaan ja rajattuun liiketoiminta-alueeseen, joten Jouni kertoi ainakin alkuun ottavansa kummihommat haltuun itse. Kirsi on saanut yrityskummiltaan hyviä vinkkejä muista alueen yrityksistä ja mahdollisista yhteistyökumppaneista sekä suoria kontakteja, joihin voi ottaa yhteyttä. ”Mielestäni se, että Jounilla ei ole koirakokemusta on ollut hyväksi meille molemmille. Olen saanut Jounilta hyviä kysymyksiä ja vinkkejä täysin alan ulkopuolelta”, Kirsi toteaa.

Korona on tuonut omat haasteensa Kirsin yritystoimintaan. Kevään aikana ihmiset eivät ole käyneet uittamassa tai huollattamassa koiriaan samaan tahtiin kuin syksyllä tai alkutalvesta. ”Hain ja sain yksinyrittäjän tukea ja olen siitä todella iloinen, mutta kulut ovat toimitiloissani suuret, joten tuki oli vain hetkellinen apu. Syksystä odotan vilkkaampaa ja toivon, että asiakkaat löytävät jälleen AaltoTassuun uimaan, kuntoilemaan ja kuntoutumaan”, Kirsi kertoo.

Kirsin yrityskummi Jouni Ortju on kuopiolainen liikkeenjohdon konsulttiyrittäjä. Yrityskummitoiminnassa Jouni on ollut mukana muutaman vuoden ja vuoden 2019 alusta lähtien hän on toiminut Pohjois-Savon aluekummina. Jounin mukaan parasta yrityskummitoiminnassa on sen monipuolisuus. ”Kaikki asiakkaat ovat erilaisia ja toiminnassa pääsee tapaamaan hyvin erilaisia ihmisiä sekä kuulemaan heidän elämästään, kokemuksistaan ja suunnitelmistaan. On myös palkitsevaa, kun saa kuulla että yrityskummista ja hänen toiminnastaan on ollut hyötyä yrittäjille”, Jouni toteaa.

Juttu on osa yrityskummien #suomitoimii-sarjaa.

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA