Yhä useampi vasta aloittanut yrittäjä kääntyy yrityskummin puoleen

Suomen Yrityskummit ry ja Suomen Uusyrityskeskukset ry tiivistävät yhteistyötään, jotta jokainen tukea ja verkostoja kaipaava tuore yrittäjä löytäisi itselleen keskustelukumppaniksi yrityskummin. Suomen Yrityskummien tarjoama maksuton mentorointi on hyvä jatke sille maksuttomalle ja henkilökohtaiselle yritysneuvonnalle, jota alkava yrittäjä saa Uusyrityskeskuksesta. Tilastojen mukaan yhä useampi yrityskummien asiakas on perustanut yrityksensä äskettäin.

Uusyrityskeskusten maksutonta yritysneuvontaa hyödynsi viime vuonna yhteensä 13 000 uutta asiakasta, joista yli puolet perusti yrityksen. Vuonna 2021 Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla syntyi 6 908 uutta yritystä. Poikkeusolot ja epävarmuudet maailman tilanteessa ovat lisänneet hyvien neuvojen ja vierellä kulkijan tarvetta yrittäjyyttä pohtivien keskuudessa.

”Olemme iloisia, että voimme yhdistää voimamme Suomen Yrityskummien kanssa. Vaikuttavuustutkimukset osoittavat, että Uusyrityskeskusten tarjoaman yritysneuvonnan avulla perustetut yritykset ovat selvästi keskimääräistä kestävämpiä. Kun yhtälöön saadaan mukaan vielä Yrityskummien tarjoama tuki myöhemmässä vaiheessa, ovat edellytykset menestyä entistä paremmat. Ja menestyviä yrityksiä Suomi nyt toden totta tarvitseekin.”, toteaa Suomen Uusyrityskeskusten toimitusjohtaja Susanna Kallama.

Suomen Yrityskummit auttavat yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa ja viime vuonna 508 uutta asiakasta haki itselleen yrityskummia. Mentoroinnissa on mukana vuosittain noin 1 000 yritystä.

”Pääsääntöisesti yrittäjät haluavat keskustella kokeneen yrityskummin kanssa ja heitä mietityttävät eniten myyntiin ja markkinointiin liittyvät kysymykset. Asiakasyrityksemme ovat pääsääntöisesti pieniä, alle 5 henkeä työllistäviä. Ainoastaan muutamissa tapauksissa asiakkaillamme on ollut vaikeita maksuvaikeuksia. Myös asiakaskyselymme perusteella on nähtävissä, että mentorointiin hakeutuneet yrittäjät ovat selvinneet koronarajoituksista kuivin jaloin, yli puolet (58%) kyselyyn vastanneista yrittäjistä kertoi myynnin kasvaneen viime vuonna. Erityisesti merkille pantavaa on kuitenkin se, että yhä useampi yrityskummien asiakas on perustanut yrityksensä vasta äskettäin. Tämän myötä olemme erittäin tyytyväisiä, että yhteistyömme Suomen Uusyrityskeskusten verkoston kanssa tiivistyy ja voimme tukea toistemme toimintaa”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Nurmiranta.

Vaasassa toimiva yrittäjä Johanna Stolpe aloitti viime vuonna yhteistyön yrityskummi Kirsti Melinin kanssa. Olen saanut yrityskummilta valtavasti tärkeää apua yrityksen kehittämisessä, kertoo Johanna Stolpe. Olemme keskustelleet yrityskummin kanssa hinnoittelusta, viennistä ja yrityksen tulevaisuuden suuunnitelmista, Stolpe jatkaa.  Yrityskummina olen kiinnittänyt huomiota jälleenmyyntiverkoston laajentumiseen, tuotantoprosessin järjestämiseen, tuotevalikoimaan ja varaston kiertoon, kertoo yrityskummi Kirsi Melin.

Yrityskummien toiminta on yrittäjille maksutonta. Yrityskummien toimintaa tukevat mm. Työ-ja elinkeinoministeriö, Yksityisyrittäjäin säätiö, kunnat ja seudulliset kehitysyhtiöt. Yrityskummia voi hakea valtakunnallisen Suomen Yrityskummien verkkosivun kautta www.yrityskummit.fi

Uusyrityskeskukset ympäri Suomen tarjoavat henkilökohtaista ja maksutonta yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Alueellisten Uusyrityskeskusten toimintaa rahoittavat kunnat ja elinkeinoelämä. Valtakunnallista yhteistoimintaa pyöritetään pääosin Uusyrityskeskuksilta ja jäsenyhteisöiltä saatavin jäsenmaksuin sekä hankerahoituksen avulla. Lähimmän Uusyrityskeskuksen yhteystiedot sekä erilaiset yrittäjyyteen kannustavat työkalut löytyvät osoitteesta www.uusyrityskeskus.fi.

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA