Yrityksen talouden ja kirjanpidon peruslogiikan käytännön ymmärrykseksi riittää se, että tietää mistä raha tulee, mihin se kuluu, mihin sitä sitoutuu ja mitä hyötyä on, kun on vahva tase. Usein yrittäjän…
Olen vuodesta 2007 ollut mukana rakentamassa yrittäjän Talousapu-toimintaa. Työ lähti liikkeelle PTK-säätiön siipien suojissa. Meitä oli pieni joukko yrittäjyydestä kiinnostuneita ihmisiä ja kokoonnuimme Suomalaisen Työn Liiton tiloissa. Alku aina hankalaa…
Moni yrittäjä on aikoinaan perustanut yrityksensä oman elämänsä menojen kattamiseen. Rahaa on käytetty ruokaan, perheeseen, asumiseen ja vapaa-aikaan. Liian usein kuitenkin törmätään siihen tilanteeseen, että yritystoiminnan mahdollistama tulovirta ei riitä…
Kun konkurssituomioistuin asettaa yrityksen konkurssiin, alkaa siitä yrittäjälle uusi ja tuntematon huominen. Valitettavasti vieläkin konkurssin tehneeseen yrittäjään kohdistuu moraalista paheksuntaa, minkä myös yhteiskunta liittää taloudelliseen epäonnistumiseen. Usein yrittäjä saa rikollisen…
Viime vuonna me yrityskummit teimme yli 11 000 tuntia vapaaehtoistyötä. Tämä työ – jota me kummit teemme – on monen yrityskummin oman panostuksen ja kiinnostuksen tulos. Olemme lähteneet mukaan tähän vapaaehtoistyöhön,…
Kävin jokin aika sitten mielenkiintoisen keskustelun toiminnastamme ja sen nimestä. Tuore yrityskummi kysyi minulta, että ”mitä voin sanoa tekeväni, kun en voi yrityskummitella”? Kummittelenko sitten vaan?” Sanojen kanssa päivätyössäni pörräilevänä…
Milloin teit viimeksi hyvän päätöksen? Saanko arvata: muutama hetki sitten. Miten voin sen tietää? Taustalla on tutkijoiden tulos siitä, että jokainen meistä tekee jatkuvasti päätöksiä, peräti 30 000 – 60…
”Sukupolvenvaihdos, yrityskauppa, lahjanluonteinen kauppa, osakekauppa, MBO- kauppa, liiketoimintakauppa, EBO- kauppa, lahjoitus, osakeanti, spin-off -kauppa…” Kaikki sanoja, jotka liittyvät yrityksen omistusjärjestelyihin, osa yrityskauppoihin, osa sukupolvenvaihdoksiin ja osa molempiin. Eipä siis ihme,…
Uuden asiakkaan tapaaminen on yrityskummille aina hieno hetki, on sitten kysymyksessä ensimmäinen case tai hän on jo pitempään toiminut. Tuossa ensimmäisessä kohtaamisessa kun luodaan koko kummisuhteen perusta. Yrittäjälle oma yritys…
Kun ryhdyin yrityskummiksi annoin lupauksen toimia yrittäjän tukena – luvaten osaamiseni ja taitoni yrittäjän käyttöön ja hänen hyväkseen. Olen nyt toiminut yli 10 vuotta yrityskummina ja kun kuulin, että minut…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.